C.C. Collinin Huovila
Huovilan ja sen perustajan historiaa, tietoja puistosta ja sen kasvistosta. Kirja on myynnissä Huovilan puiston kahvilassa. Sitä voi myös tilata suoraan Kärkitieltä. Kirjan hinta on 17 € plus postituskulut.

Huovila.net sivustoa ylläpitää Kärkitie ry.




Huovilan puisto
Huovilan puisto sijaitsee Kärkölässä, Päijät-Hämeessä. Puiston perusti 1800-luvun lopulla insinööri Carl Constantin Collin. Collin oli opiskellut insinööriksi Pariisissa. Puistoon tuotiin kasveja Euroopasta ja Suomesta. Insinöörin maailmanmatkailun myötä puisto alkoi rapistua ja Collinin kuoleman jälkeen 1941 Huovila siirtyi Kärkölän kunnan omistukseen. Puisto eli hiljaiseloa aina 90-luvun lopulle kunnes kunta entisöi Huovilan EU-tuella. Nyt puisto on merkittävä matkailunähtävyys hämäläismaisemassa. Kesän 2006 tapahtumat Huovilassa löydät täältä.

 
 
 




Kärkölän kunta
Kärkölä on noin viidentuhannen asukkaan kunta Päijät-Hämeessä. Suurimmat työllistäjät ovat mekaanisen metsäteollisuuden Koskisen Oy, tiilitehdas Wienerberger Oy sekä kunta. Kärkölä on myös tunnettu suurista maatiloistaan. Merkittävin nähtävyys on Huovilan puisto. Matkaa Helsinkiin on vähän päälle 90 kilometriä, Lahteen 25 kilometriä ja Riihimäelle 35 kilometriä.